Mitä aivoissasi tapahtuu, kun et tee mitään – ja miksi sillä on enemmän merkitystä kuin ehkä luulet?

Milloin olet viimeksi ollut tekemättä mitään? En tarkoita sitä, kun makasit sohvalla puhelin kädessä tai katsoit televisiota, tai edes sitä, kun lähdit kävelylle podcastia kuunnellen. En myöskään sitä, kun teit mindfulness- tai hengitysharjoitusta. Tarkoitan hetkeä, jolloin et kuluttanut mitään sisältöä, suorittanut tiettyä asiaa tai yrittänyt käyttää aikaasi jotenkin hyödyllisesti.

Tällaiset hetket ovat vähentyneet elämästämme melkein huomaamatta. Ennen kassajonossa vain odotettiin. Autolla ajettiin välillä ilman mitään kuunneltavaa, ja kävelylle lähdettiin ilman kuulokkeita. Nyt jo muutaman minuutin tyhjä hetki saa helposti käden hakeutumaan puhelimelle.

Päivämme ovat täynnä ulkopuolelta tulevaa informaatiota: sähköposteja, viestejä, uutisia, podcasteja, äänikirjoja, somea, sarjoja ja erilaisia sovelluksia. Tekoäly on tuonut tähän vielä uuden kerroksen. Se voi säästää meiltä valtavasti aikaa, mutta samalla voi kysyä, mitä teemme sillä vapautuneella ajalla. Syntyykö elämäämme todella enemmän tilaa ajatella, palautua ja vain olla, vai täytämmekö vapautuneen ajan uudella informaatiolla ja tekemisellä?

Default Mode Network – mitä mielessä tapahtuu, kun emme keskity mihinkään erityiseen?

Neurotieteessä tunnetaan Default Mode Network eli DMN, josta käytetään suomeksi nimityksiä oletustilaverkosto ja lepotilaverkosto. Kyse on useiden toisiinsa yhteydessä olevien aivoalueiden muodostamasta verkostosta, joka on yhdistetty erityisesti sisäisesti suuntautuneeseen ajatteluun.

DMN on yhdistetty tutkimuksissa muun muassa omaa itseämme koskevaan ajatteluun, muistoihin, tulevaisuuden kuvittelemiseen, muiden ihmisten näkökulmien pohtimiseen ja spontaaniin ajatusten vaeltamiseen. Stanfordin neurotieteen professori Vinod Menonin mukaan yksi DMN keskeisistä tehtävistä saattaa olla tämän erilaisen tiedon yhdistäminen kokonaisuuksiksi, joiden avulla tulkitsemme kokemuksiamme ja rakennamme käsitystä itsestämme ja ympäröivästä maailmasta.

Mieli rakentaa yhteyttä menneen, nykyisen ja tulevan välille

Yksi DMN kiinnostavista piirteistä on sen yhteys sekä autobiografiseen eli omaa elämäämme koskevaan muistiin että tulevaisuuden kuvittelemiseen. Kun palaamme mielessämme johonkin aikaisempaan kokemukseen, emme välttämättä vain hae muistista tapahtumaa sellaisenaan. Muistelemme, mitä tapahtui, miltä se tuntui, mitä se meille merkitsi ja miten se liittyy siihen, mitä tiedämme nyt.

Samoja kokemuksia voidaan käyttää myös tulevaisuuden hahmottamiseen. Kun kuvittelemme tulevaa keskustelua, mietimme mahdollista muuttoa, pohdimme uutta työpaikkaa tai ennakoimme sitä, miltä jokin tuleva tilanne voisi tuntua, rakennamme mielessämme jotakin, mitä ei vielä ole tapahtunut. Siihen tarvitaan kuitenkin aineksia siitä, mitä jo tiedämme ja olemme kokeneet.

Tämä auttaa ymmärtämään myös sitä, miksi mielemme voi hiljaisessa hetkessä hypätä vuosien takaiseen tapahtumaan ja hetkeä myöhemmin ensi viikon suunnitelmiin. Menneen muistaminen ja tulevan kuvitteleminen eivät ole toisistaan täysin irrallisia toimintoja.

Hiljaisessa hetkessä mielelle jää tilaa

Kun huomiotamme ei jatkuvasti ohjata ulkopuolelta, emme myöskään määrää samalla tavalla sitä, mihin mielemme seuraavaksi suuntautuu.

Monelle on tuttu kokemus, jossa pitkään mietityn ongelman ratkaisu tulee yhtäkkiä mieleen suihkussa, kävelyllä tai kesken jonkin arkisen tekemisen. Samalla tavalla jokin aikaisemmin käyty keskustelu voi palata mieleen ja näyttäytyä uudessa valossa. Emme ole tietoisesti yrittäneet ratkaista tai ymmärtää asiaa juuri sillä hetkellä, mutta mieli on yhdistellyt aikaisempia kokemuksia, muistoja ja tietoa uudella tavalla.

Spontaania ajattelua koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että tällainen ajatusten liikkuminen muistojen, tulevaisuuden kuvittelun ja erilaisten mielleyhtymien välillä on osa aivojen normaalia toimintaa. DMN osallistuu tähän yhdessä muiden aivoverkostojen kanssa.

DMNä puhutaan joskus tavalla, joka saa sen kuulostamaan erilliseltä järjestelmältä, joka vain “kytkeytyy päälle” tekemättömyyden aikana. Todellisuudessa aivojen toiminta on paljon monimutkaisempaa. DMN toimii vuorovaikutuksessa muiden verkostojen kanssa, ja myös spontaani ajattelu syntyy niiden yhteistoiminnasta. Tekemättömyys ei siis tarkoita yhtä tiettyä aivojen tilaa, vaan huomion ja aivotoiminnan painopiste voi muuttua sen mukaan, mitä teemme ja mihin mielemme suuntautuu.

Jos täytämme lähes jokaisen vapaan hetken uudella informaatiolla, tällaiselle vapaalle ajatusten vaeltelulle jää yksinkertaisesti vähemmän tilaa. Emme tietenkään tarvitse jokaiseen hiljaiseen hetkeen oivallusta tai uutta ideaa. Olennaisempaa on, että annamme välillä omalle mielellemme mahdollisuuden ajatella ilman, että määrittelemme sille valmiiksi, mihin sen pitäisi juuri sillä hetkellä keskittyä.

Jos kuuntelemme koko ajan muita, milloin kuuntelemme itseämme?

Meillä on nykyään valtavasti mahdollisuuksia kuunnella asiantuntijoita, tutustua uusiin näkökulmiin ja haastaa omia käsityksiämme. Se on hieno asia. Mutta kaiken vastaanottamisen rinnalla tarvitsemme myös tilaa omalle ajattelullemme.

Voimme käyttää suuren osan vapaa-ajastamme erittäin laadukkaaseen sisältöön ja silti viettää hämmästyttävän vähän aikaa omien ajatustemme kanssa. Kyse ei siis ole vain siitä, kulutammeko “hyvää” vai “huonoa” sisältöä. Myös erinomainen podcast, kiinnostava kirja tai hyödyllinen video suuntaa huomiomme jonkun toisen valitsemaan aiheeseen ja jonkun toisen ajatuksiin.

Jos jokainen tyhjä hetki täyttyy sillä, mitä joku muu on ajatellut, kirjoittanut, kuvannut tai meille suositellut, omalle ajattelulle jää vähemmän tilaa. Siksi kannattaa joskus tietoisesti jättää jotakin kuuntelematta ja katsomatta: ajaa autoa ilman podcastia, lähteä kävelylle ilman kuulokkeita tai odottaa hetki kaivamatta puhelinta esiin. Ei siksi, että jokaisesta hiljaisesta hetkestä pitäisi syntyä jokin oivallus, vaan siksi, että omalle spontaanille ajattelulle jää silloin enemmän tilaa.