Luonteenpiirre vai aikoinaan opittu selviytymiskeino – mistä tunnistat eron
Oletko itsenäinen pärjääjä, "muiden luottopeluri", jonka on vaikea pyytää muilta apua? Oletko ahkera ja aikaansaava – "eka töissä, vika töissä"? Oletko konflikteja välttelevä, muiden riitoja sovitteleva rauhanneuvottelija? Vai oletko suhteiden kameleontti, ja fiilistelet jokaisen eri ihmisen kohdalla, "kuka minun kannattaisi olla hänen kanssaan, minkä puolen itsestäni näytän tässä tilanteessa"? Onko sinun vaikea kieltäytyä, ja päädyt auttamaan muita silloinkin kun et ehdi etkä jaksa? Kutsutko itseäsi empaatikoksi, ja olet erityisen hyvä lukemaan muiden tunnetiloja? Tai onko hermostosi usein, etenkin vieraiden ihmisten seurassa ylivirittyneessä tilassa, ja ekstra valpas? Onko sinun vaikea rentoutua ja olla tekemättä mitään?
Entä jos kyse ei olekaan aidosta luonteestasi?
Turvallinen kiintymyssuhde ja kanssasäätelyn tärkeys aidon minän kannalta
Turvallinen kiintymyssuhde on lapsen psyykkisen, fyysisen, emotionaalisen ja sosiaalisen kehityksen perusta. Se luo lapselle turvatilan, josta käsin hän uskaltaa tutkia maailmaa, oppia uutta ja ilmentää aitoa itseään ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Lapsella on tarve saada tuntea omat tunteensa, viestiä tarpeistaan ja voida luottaa, että tarpeet täytetään ja hänestä pidetään huolta – ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta. Lapsi tarvitsee turvallista kiintymyssuhdetta niin hermoston kuin tunteiden säätelyn opetteluun; yhdessä turvallisen aikuisen tarjoaman kanssasäätelyn avulla lapsi oppii vähitellen itsekin tunnistamaan ja rauhoittamaan omia tunnetilojaan ja hermostoaan.
Jos lapsen kasvuympäristö ei kestä hänen suuttumustaan, tarvitsevuuttaan tai rajojaan, lapsi tekee aina saman ratkaisun: hän luopuu aitoudestaan säilyttääkseen kiintymyssuhteen.
Jos kiukuttelusta seuraa kylmyyttä, eristämistä, suuttumusta, huutoa tai mitätöintiä, lapsi oppii nopeasti: "Jotta saan kuulua joukkoon, koen olevani hyväksytty ja saan rakkautta, minun pitää olla kiltti, helppo, näkymätön ja kuulumaton, ahkera, itsenäinen ja osaava". Moni lapsi on kokenut turvattomuutta todistaessaan vanhempien väkivaltaisia riitoja, johon tyypillisesti liittyy vanhempien haasteet omassa tunnesäätelyssä ja kommunikaation pitämisessä rakentavana. Etenkin jos toisella tai molemmilla vanhemmilla on ollut mielenterveyden haasteiden tai päihteiden käytön aiheuttamaa arvaamatonta käyttäytymistä, lapsi on oppinut olemaan varuillaan ja "skannaamaan" jatkuvasti ihmisten tunnetiloja ja varautumaan mahdolliseen vaaratilanteeseen.
Vuosien kuluttua lapsena opitut automaattiset suojausjärjestelmät ovat jo sulautunut osaksi meitä ja meidän toimintaa.
Luonteenpiirteitä vai opittuja kiintymysmalleja?
Nykyinen kiintymyssuhdetutkimus osoittaa, että tavat, joilla aikuisena muodostamme yhteyden toisiin ihmisiin ja kuinka toimimme suhteissa, ovat muokkautuneet varhaisten kiintymyssuhteiden pohjalta.
Toki temperamenttimme vaikuttaa aina pohjalla, ja persoonan kehittymiseen vaikuttaa moni asia, mutta en mene niihin tässä syvemmin.
Kiintymyssuhteista, -malleista ja -tyyleistä, on saatavilla tietoa niin helposti ja laajasti, etten käytä siihenkään aikaa muutoin kuin tuomalla esiin asian, josta monella saattaa olla liian yksipuolinen käsitys.
Kiintymyssuhdemalli ei ole kuvaus sinun pysyvästä tyylistä – kyse on dynaamisesta mallista
Kun luemme kiintymyssuhdemalleista, päädymme helposti lokeroimaan itsemme ja kumppanimme: ”Minä olen välttelevä” tai ”puoliso on ahdistunut”. Nykytutkimuksen valossa kyseessä on dynaaminen, tilannekohtainen malli, joka voi myös muuttua, kun saamme uudenlaisia kokemuksia ihmissuhteissamme.
Voit esim. toimia työkavereiden kanssa yhdellä, ja kotona puolison kanssa toisella tavalla. Käyttäytymisesi on myös sidonnainen parisuhteen dynamiikkaan, joten se voi vaihtua erilaiseksi kun tapaat uuden kumppanisi, jolloin roolinne saattaa vaihtua.
Hyvä uutinen on siis se, että vaikka olisit kantanut mukanasi turvatonta mallia lapsuudesta asti, se voi muuttua kun elät riittävän pitkään ennakoitavassa, turvallisessa ihmissuhteessa tai työstät asioita ammattiterapeutin kanssa.
Kuinka tietää mistä omalla kohdallasi on kyse?
Aito persoonallisuus ja lapsuudessa rakennettu selviytymismekanismi voivat päällepäin näyttää samanlaisilta, mutta niiden sisäinen käyttövoima on eri.
Voit tutkia omia toimintatatapojasi esim. pohtimalla:
- Onko toiminnassani valinnanvaraa vai onko se automaatio? Aito luonteenpiirre tai tapa toimia joustaa tilanteen mukaan. Selviytymismekanismi sen sijaan on reaktiivinen ja pakonomainen – se käynnistyy sekunnin murto-osassa, etkä tunne voivasi valita toisin.
- Mistä toimintani kumpuaa? Selviytymismekanismin taustalla on uhka, pelko ja halu välttää jotain: ”Jos en jousta, toinen suuttuu” tai ”Jos pyydän apua, paljastan heikkouteni”. Aidon itsen toiminta kumpuaa omista arvoista, ja sen taustalla on olemisen tila, jossa mm. koemme turvaa ja luottamusta, tiedämme olevamme arvokkaita ja arvostettuja.
- Miten keho kommunikoi? Selviytymismekanismeihin liittyy kehon ylivirittyneisyys, jonka tyypillisiä merkkejä ovat pinnallinen hengitys, jännitys kehossa mm. leukaperissä, kurkussa, rinnassa, hartioissa, palleassa ja lantiossa. Aito minuus taas tuntuu avoimelta, rennolta ja rauhalliselta.
Tärkeää ymmärtää:
- Selviytymismekanismi ei ole sinussa oleva vika; se palveli sinua aikoinaan; se oli paras mahdollinen ratkaisu siinä ympäristössä ja tilanteessa, jossa se aikanaan syntyi.
- Selviytymismekanismi ei ole pysyvä tila tai toimintatapa; kyse on dynaamisesta, muuttuvasta asiasta, johon voit itse vaikuttaa.
- Tiedostamisen myötä sinulle avautuu tila oppia valitsemaan toisin. Se on prosessi, joka monesti koetaan haastavaksi – suosittelenkin, että hankit itsellesi välittävää tukea ja turvaa tarjoavan ihmisen avuksesi. Muita tarpeellisia elementtejä ovat myötätunto ja hyväksyntä.
Tarkoitus ei ole alkaa epäillä jokaista piirrettä itsessään, vaan oppia tunnistamaan, mikä meissä kumpuaa aidosta itsestämme ja mikä on aikanaan rakentunut suojaamaan meitä. Olemme kaikki temperamenttimme, kokemustemme, ihmissuhteidemme ja elämänhistoriamme muovaamia, mutta se, mikä auttoi meitä selviytymään lapsuudessa, ei välttämättä enää palvele meitä nykyisessä elämäntilanteessa.
Ehkä olet aidosti auttavainen, tunnollinen, itsenäinen tai herkkä huomaamaan muiden tunnetiloja. Näistä ominaisuuksista ei tarvitse päästä eroon. Olennaista on se, mikä niitä ohjaa. Jos taustalla vaikuttaa pelko, turvattomuus tai automaattinen tarve mukautua, pärjätä tai huolehtia muista, toimintatapoja voi alkaa tietoisesti muuttaa. Silloin syntyy enemmän vapautta: voit auttaa ilman, että sinun on pakko auttaa, pärjätä itse ja silti uskaltaa nojata toiseen, huomioida muiden tunteita ottamatta niistä vastuuta ja sanoa kyllä tietäen, että voit yhtä hyvin sanoa myös ei.
Juuri tässä on aidon minuuden äärelle palaamisen ydin. Tarkoitus ei ole rakentaa itsestämme uutta tai parempaa versiota, vaan vapautua vähitellen vanhoista selviytymismekanismeista ja opituista toimintamalleista, jotta niiden alta voi tulla näkyväksi se, mikä meissä on jo olemassa. Mitä vähemmän menneisyydessä syntyneet automaattiset mallit ohjaavat meitä, sitä enemmän meillä on vapautta elää, tuntea, valita ja olla myös suhteessa toisiin aitona omana itsenämme.
