Introvertti, ekstrovertti, ambivertti – vai otrovertti?

Olet jo todennäköisesti pohtinut itseäsi ja omaa persoonallisuuttasi monestakin näkökulmasta ja tiedät olevasi introvertti, ekstrovertti tai ambivertti.

Meillä on tarve ymmärtää itseämme ja muodostaa kokemuksistamme riittävän johdonmukaista käsitystä siitä, keitä olemme. Samalla olemme sosiaalisia olentoja, joille kokemus nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisesta on tärkeä.

Tutkimuksissa kokemus ymmärretyksi tulemisesta on yhdistetty muun muassa läheisyyteen, ihmissuhteiden laatuun ja koettuun hyvinvointiin.

Ennen otrovertista kertomista haluan varmistaa tiettyjen perusasioiden selvyyden.

Introversio ja ekstroversio ovat saman persoonallisuusjatkumon eri kohtia

Populaaripsykologiassa puhutaan usein introverteista ja ekstroverteista persoonallisuustyyppeinä. Arkikielessä tämä on ymmärrettävää ja usein myös hyödyllistä: on paljon helpompaa sanoa ”olen introvertti” kuin alkaa selittämään persoonallisuuttaan syvällisemmän psykologisen mallin kautta.

Persoonallisuuspsykologiassa introversiota ja ekstraversiota ei kuitenkaan nähdä kahtena tarkkarajaisena ihmistyyppinä. Big Five -mallissa (viiden suuren persoonallisuuspiirteen teoria) ekstraversiota tarkastellaan jatkumona, eli janana, jonka eri kohtiin ihmiset sijoittuvat: toisessa päädyssä se ilmentää seurallisuutta, puheliaisuutta, energisyyttä, itsevarmuutta ja innokkuutta hakea sosiaalisia virikkeitä, ja toisessa päädyssä eli matalana ekstroversiona se kuvaa introversiota, jolle on ominaista viihtyminen omassa rauhassa, vähempi sosiaalisten virikkeiden tarve, kuunteleva ja pohdiskeleva luonne sekä taipumus ladata akkuja yksinolon kautta.

Lisäksi ekstraversio on laaja piirre, jonka sisältä erotetaan tarkempia ominaisuuksia, kuten seurallisuutta, assertiivisuutta ja aktiivisuutta. Siksi kaksi samalla kohdalla ekstraversiojatkumoa olevaa ihmistä voi käytännössä olla keskenään hyvinkin erilaisia.

Persoonallisuuspiirre kertoo taipumuksesta, ei siitä, miten ihminen käyttäytyy jokaisessa tilanteessa. Introversioon taipuvainen voi olla läheisten ystäviensä seurassa porukan puheliain, ja hyvin ekstrovertti ihminen voi kaivata intensiivisen päivän jälkeen hiljaisuutta ja omaa tilaa.

Ambivertti – kun et sijoitu lähelle kumpaakaan ääripäätä

Ambivertilla tarkoitetaan tavallisesti ihmistä, joka sijoittuu ekstroversio-jatkumolla lähemmäs keskialuetta. Hänellä ei siis korostu voimakkaasti kumpikaan jatkumon ääripää.

Ambivertti-käsite sai paljon näkyvyyttä organisaatiopsykologi Adam Grantin tutkimuksesta, jossa 340 puhelinmyyjän aineistossa parhaat myyntitulokset olivat ekstroversioasteikon keskialueelle sijoittuneilla. Grant esitti yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi heidän joustavuutensa puhumisen ja kuuntelemisen välillä. Yhden tutkimuksen perusteella ei tietenkään voi tehdä päätelmiä ambiverttien yleisestä menestymisestä, mutta havainto muistuttaa kiinnostavasti siitä, että persoonallisuuspiirteiden merkitys riippuu myös tilanteesta ja ympäristöstä.

Entä otrovertti – mistä siinä on kyse?

Introvertin, ekstrovertin ja ambivertin rinnalle on noussut uusi termi: otrovertti. Käsitteen toi julkisuuteen New Yorkissa työskentelevä psykiatri Rami Kaminski, joka käsittelee sitä vuonna 2025 ilmestyneessä kirjassaan The Gift of Not Belonging: How Outsiders Thrive in a World of Joiners. Kaminski pyrkii käsitteellä kuvaamaan ihmisiä, joiden suhde ryhmiin, kuulumiseen ja ryhmäidentiteettiin poikkeaa siitä, mitä usein pidämme itsestään selvänä.

Otrovertiksi itsensä tunnistava voi pitää ihmisistä, muodostaa läheisiä ihmissuhteita ja olla hyvinkin sosiaalinen, mutta hän ei välttämättä koe tarvetta samaistua ryhmiin tai rakentaa identiteettiään niiden kautta.

Kun ympärillä puhutaan: "meidän suvusta, meidän porukasta, meidän työyhteisöstä tai meidän tiimistä", hän voi olla luontevasti mukana, kokematta silti tarvetta olla osa kyseistä ryhmää. 

Tässä on tärkeä ero myös yksinäisyyteen ja ulkopuolelle jäämiseen; on eri asia kokea ”minut jätetään ulkopuolelle” kuin ”minulla ei ole erityistä tarvetta olla osa joukkoa”. Ensimmäiseen voi liittyä torjutuksi tulemista ja kaipuuta päästä osaksi ryhmää, kun taas jälkimmäisessä ihminen voi olla tyytyväinen läheisiin ihmissuhteisiinsa ilman voimakasta tarvetta samaistua ryhmiin.

Ambivertti vai otrovertti – mikä niissä siis on erilaista?

Jos meillä on jo käsite ambivertti, miksi tarvitaan vielä otrovertti?

Käsitteiden määritelmien perusteella ne kuvaavat eri asioita. Ambivertti kertoo siitä, mihin ihminen sijoittuu introversio–ekstraversio -jatkumolla. Otrovertti puolestaan kuvaa Kaminskin ajattelussa ihmisen suhdetta ryhmiin, kuulumiseen ja ryhmäidentiteettiin. Ambivertti voi siis kokea hyvinkin vahvaa yhteenkuuluvuutta ystäväporukkaansa, työyhteisöönsä tai muihin ryhmiin. Vastaavasti Kaminskin määritelmän mukainen otrovertti voisi olla introvertti, ambivertti tai ekstrovertti.

Teoriassa voisi siis olla jopa hyvin ekstrovertti otrovertti: ihminen, joka rakastaa keskusteluja, kohtaamisia ja sosiaalista elämää mutta ei koe erityistä tarvetta määritellä itseään ryhmien kautta tai kuulua niihin.

Tämä saattaa selittää, miksi otrovertti on tuntunut joistakin ihmisistä erilaiselta – ja enemmän itseä puhuttelevalta kuin aiemmat käsitteet: "Pidän ihmisistä ja tarvitsen läheisiä ihmissuhteita, mutta en silti koe samanlaista tarvetta kuulua ryhmiin kuin monet muut".

Otrovertti on kiinnostava ajatus

Ajankohtaista tutkimustietoa seuraavana haluan tuoda esiin sen, mitä aiheesta tällä hetkellä tiedetään – ja mitä siitä ei vielä tiedetä. Siksi tässä kohtaa on hyvä erottaa toisistaan kiinnostava ja monien mielestä osuvalta tuntuva käsite ja vakiintunut tutkimustieto.

Otrovertti on Kaminskin ehdottama käsite, eikä sitä ole tällä hetkellä tieteellisesti validoitu samalla tavalla kuin esimerkiksi Big Five -mallin persoonallisuuspiirteitä. Emme siis vielä tiedä, kuvaako otrovertti aidosti omaa, muista tunnetuista persoonallisuuspiirteistä ja psykologisista ilmiöistä erillistä ulottuvuuttaan vai osoittautuuko sen kuvaama kokemus osittain päällekkäiseksi jo tunnettujen ilmiöiden kanssa. Tuleva tutkimus tulee tarkentamaan tätä. Se ei kuitenkaan tee ihmisten tunnistamasta kokemuksesta vähemmän kiinnostavaa tai merkityksellistä.

Mielestäni tieteellinen varovaisuus ja oman kokemuksen validointi voivat hyvin olla olemassa yhtä aikaa: voimme olla tekemättä otrovertista tieteellistä tosiasiaa ja samalla olla uteliaita sen suhteen, että tavoittaako käsite henkilöitä, jotka eivät ole kyenneet samaistumaan aiempiin kuvauksiin, ja seuraako siitä heille helpottava tunne.

Miksi tällaisen käsitteen löytäminen voi tuntua helpottavalta ja tärkeältä?

Itsetuntemuksessa ei ole kyse vain tiedon keräämisestä itsestä. Kun jokin uusi näkökulma yhdistää aikaisemmin irrallisilta tuntuneita kokemuksia, myös tapa suhtautua itseemme voi muuttua. Jos olet pitkään pitänyt itseäsi liian vetäytyvänä, liian itsenäisenä tai liian vähän ryhmäihmisenä, uuden näkökulman löytyminen voi muuttaa kysymyksen ”mikä minussa on vikana?” kysymykseksi ”mitä tämä kertoo minusta?”

Ehkä siksi ihmiset myös haluavat kertoa löydöstään muille: Minä olen tällainen. Siinä ei välttämättä ole kyse halusta lokeroida itseään, vaan tarpeesta tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin on.

Lopuksi

Omassa työssäni en ole erityisen kiinnostunut määrittelemään ihmisiä, varsinkaan diagnoosien perusteella silloin, kun niille ei ole todellista tarvetta. Näen silti paljon arvoa sanoissa ja käsitteissä, jotka auttavat ihmisiä ymmärtämään itseään ja toimintaansa.

Näiden asioiden tiedostaminen ja tunnistaminen itsessä auttaa meitä itsemme hyväksymisen lisäksi hyväksymään myös ihmisten erilaisuutta ylipäätään – myös muiden erilaisuutta. Parisuhteen ja muiden ihmissuhteiden osalta arvokasta on myös se, että opimme sanoittamaan heille omia tarpeitamme.

Haluan vielä muistuttaa, että vaikka persoonallisuuspiirteissä on pysyvyyttä, käyttäytymiseemme vaikuttaa aina myös moni muu asia, esim. tilanteet, ihmissuhteet ja ihmisten välinen dynamiikka, tavoitteemme, aiemmat kokemuksemme sekä opitut tavat toimia ja myös suojautua.

Parhaimmillaan tämän kaltaiset kuvaukset lisäävät itsetuntemusta; ne auttavat ymmärtämään – ei rajoittamaan itseä.